lauantai 22. joulukuuta 2007

21.12. Taco taco!

Perjantaina tein nami-tacoja!

Kuvassa vokkipannussa on täyte - tomaattimurskaa, soijarouhetta, sipulia, ruskeita papuja, tacomaustetta ja valkosipulia - ja paistinpannussa edellisen päivän tofunjämät kuutioituna, paistettuna ja fajitas-mausteella maustettuna.

Lisukkeina oli salsaa ja juustoraastetta.



Kuva näyttää hieman Old El Pason mainokselta, mutta kyseessä on sattuma. Pakastimessa oli valmiiksi kyseisen merkin tortilloja ja poikaystävä toi minulle kaupasta saman merkin taco-kuoria sattumalta. Salsan merkki ei ole sen sijaan sattumaa, minusta Old El Pason salsa on parasta. Se on niin raikasta...

Ja sitten toiseen asiaan: Kävimme eilen Itiksen Ristorante Momentossa pitsalla. Vakavin äänenpainoin ilmoitan, että kyseiseen ravintolaan ei KOSKAAN kannnata mennä ainakaan pitsan toivossa, sen verran hirveä kokemuksemme oli. Pitsa oli mautonta, suolatonta ja vetistä, täytteet maistuivat pahalta ja juusto oudolta, lisäksi paikan valkosipulimurskassa oli mantelia, joten se ei maistunut millekään. En ole aikoihin syönyt noin pahaa, enkä ikinä varmaan noin vetistä pitsaa. (Luulen, että vetisyys johtui tuoreen paprikan suuresta määrästä.)

Joo mut nyt hyvää joulua, palaan bloggaamaan kunhan ehdin!

Ai niin sitte vielä: laitoin tähän ruokaan tägin vegaaninen, vaikka laitoimmekin tacoihin juustoraastetta. Se ei ole tässä ruuassa kovin olennainen osa, joten sen voi tietenkin halutessaan jättää pois.

To 20.12. Pitkästä aikaa muusia!

Torstaina valmistin maittavan aterian, johon kuului perunamuussia, joka oli tällä kertaa hyvää! Jouduin tähänkin kyllä laittamaan niitä ikivanhoja ja pahoja Eldorado-perunoita, koska niitä oli tietenkin vielä jäljellä (ks. edellinen kerta kun tei muussia). Osa oli kyllä jo aika jännän näköisiä...

Muussin kanssa oli tofu-sieni-sipulipaistosta, jossa oli pieneksi pilkottua savustettua tofua, kuivattuja sieniä sekä - ylläri - sipulia.

Ja sit tietty puolukkahilloo.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Eilen tein vokkia

Tällä kertaa vuorossa oli taas tuommoinen kookosmaito-red curry -pläjäys. Vokkivihanneksia, kidneypapuja sekä ananasta. Ja Pirkan porkkananuudelit tietysti.



Ostin eilen Peeässästä balti-nimistä currymaustetta, itseasiassa samaa maustetta oli siinä Namaskaarissa syömässäni curryssa. Täytyy pian testata, mitlä maistuu se.

Tuolta kamerasta latautui koneelle myös hirmu söpöjä, joskin epätarkkoja, kuvia gerbiileistämme. Melkein meinasin laittaa tänne, mutta mitä tekemistä biileillä on ruuan kanssa? (Emme siis ole hankkineet niitä ravinnoksemme.)

maanantai 17. joulukuuta 2007

No nyt sain toisen päivityksen julkaistua.

Se on tuolla alempana. Toiseen ei vieläkään lautautunut kuvaa. Hhhhh.

Edit. Ja sen toisen! Tällä kertaa kuva solahti paikalleen kuin tyhjää vaan. Uusi päivitys on tuolla alempana. Tänään tulossa ehkä lisää matskua, jos vaan blogger suostuu toimimaan minun mieleni mukaan.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Kirottu Blogger (osa III)

Tulossa lisää päivityksiä, kunhan saan kuvat ladattua! PRKL.

Su 16.12. Pizzaa

Tänään tein ruuaksi pizzaa (ja sitä ennen pastaa ja tomaattikastiketta, mutta en jaksanut ottaa siitä kuvaa, koska mielestäni tomaattikastike on dokumentoitu tänne aika monta kertaa.)

Pizzassa oli täytteenä keltaista ja punaista paprikaa, herkkusieniä, kurkkua, sipulia ja oliiveja. Söin joskus Italiassa kurkullista pitsaa ja olen sen jälkeen mielelläni pannut kurkkua joukkoon, kunhan kanssasyöjät ovat asian hyväksyneet. Usein eivät!

En laita koskaan pitsaan tomaattimurskaa, vaan teen aina kunnon tomaattikastikkeen. Tai nyt poikaystävä teki.



Eilen kävimme sanomatalon Namaskaarisaa syömässä. Ei ollut kovin hieno kokemus, vaikka minun ruokani (kasvispyöryköitä aika tulisessa currykastikkeessa) ihan hyvää olikin. Poikaystävän wokin tofu oli kovin mautonta ja vetistä ja yhteinen naan-leipä mautonta (vaikka siinä valkosipulivoita olikin) ja aika raakaa.

Ke 12.12. Ja taas makaroonilaatikkoo




Keskiviikkona kylään saapui serkkuni lastensa kera. Tein makaroonilaatikkoa, siitähän penskat tykkäävät. Ja soijarouhe meni jauhelihasta kyselyittä. Tässä laatikossa poikkeuksellista oli kesäkurpitsa.

Su 9.12. Lasaknee!

Sunnuntaina 9.12. (nimipäivänäni!) tein lasagnea. En ole pitkään aikaan valmistanut moista, mutta ihan hyvää tuli silti. Valkokastikkeen tein kauramaitoon, mutta juustoa oli tietysti sekä kastikkeen seassa että koko hässäkän päällä. Tomaattikastikkeessa oli tomaattimurskan lisäksi kesäkurpitsaa, sipulia, kidneypapuja ja soijarouhetta. Kelpasi niin meille kuin vieraillekin.





Sen voi vielä kyseisestä ruokalajista sanoa, että käytin pinaattilasagnelevyjä sekä tavallisia. Pinaattiahan vois vaikka enemmän syödä. En ole vaan oikein oppinut laittamaan sitä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Lisäys

Nyt vegaaniset ruuat löytää paremmin blogistani uuden tägin avulla. (Tosin postauksia ei ole vielä niin hurjaa määrää, etteikö löytäisi selaamalla, mutta eipähän tarvii käyttää turhaa aikaa lakto-ovojen katseluun, jos ei kerta lakto-ovoa syö.)

lauantai 8. joulukuuta 2007

La 8.12.07 Jotai safkaa perunasta

Tänään tein ruuaksi lohkoperunoita, sieni-sipulipaistosta ja vihreitä papuja. Lisukkeena oli viinimarjahyytelöä. Sienet olivat kuivattuja sieniä, liottelin niitä kuumassa vedessä jonkin aikaa. Minun lohkoperunat valmistuvat seuraavalla tavalla: puristan pari valkosipulin kynttä kulhon pohjalla, lisään öljyä ja mausteita, esim. mustapippuria, yrttejä (us. basilikaa) ja tabascoa. Lisäksi mukaan voi laittaa vaikkapa sitruunamehua, vähän viinietikkaa ja soijakastiketta. Sekoitan joukkoon perunalohkot ja lisään vähän suolaa. Suolaa kannattaa lisätä kunnolla vasta uunista ottamisen jälkeen. Nii ja sit paistetaan.



Joo! Ei kait siinä

pe 7.11. Ruokaa ja päivitys, vihdoin! (Eiku päivitys lauantaina)

Joo, tällä viikolla en oo tosiaan kunnostautunu ruuanlaitossa. Maanantain ja perjantain lisäksi kokkasin tiistaina, mutta olin niin kertakaikkisen nuutunut, että en jaksanut ruveta tulosta kuvaamaan. Keskiviikkona kävimme ulkona syömässä iki-ihanassa Bamboo Centerissä (ja sen jälkeen kansallismuseossa. Huvittelua kerrakseen siis.) Torstaina olimme ystävieni luona perinteisellä itsenäisyyspäivän vastaanotolla, johon kuuluu hyvää ruokaa ja juomaa sekä linnanjuhlien intensiivistä katsomista. Tämän kerran yllättäjä oli alkuruoka, pinaatti-kookoskeitto. En olisi ikinä uskonut, että pinaatti ja kookosmaito sopisivat yhteen. Namia oli, aion kokeilla itsekin, jahka saan resptin

Tässä kuitenkin perjantain tyyriinpuoleinen juhla-ateria: kuskusta, falafelia, tomaattikastiketta (tuolla jossain taitaa olla kuvaus falafelin tomaattikastikkeesta, siinä on yleensä savupaprikaa ja tabascoa) ja fetasalaattia. Kuva ei ole kovin informaatiopitoinen, oli kiire syömään.



Ai niin, Bamboo Centerin annoksista voin suositella erityisesti friteerattua tofua. Yleensä otan sitä aina kyseisessä mestassa, koska sitä ei monestakaan kinkkipaikasta saa. Annokseen kuuluu leivitettyä ja friteerattua tofua ja vihanneksi hapanimeläkastikkeen ja riisin kera.

3.12. Taas tuorepastaa

Heh, en oo edes ihan varma, teinkö tämän maanantaina vai njet. Tämä viikko on mennyt, luvalla sanoen, hobuse tagamikku (eli suomeksi hevosen perseeseen). No ei sentään ihan kokonaan. Mutta olen nukkunut melko huonosti ja sen tietää sitten, miten siinä käy.

No maanantaina kuitenkin tällaista pöperöä. Kastike ei onnistunut aivan niin hyvin kuin viimeksi. Mielestäni sellainen kuuma, pippurinen maku on tomaattikastikkeessä tärkeää. Ja sellainen kaupan kastikkeesta juuri puuttuu.

perjantai 30. marraskuuta 2007

Kirottu Blogger (osa 2)!

Taaskaan en saa kuvia ladattua. Kirjoitin entryn jo eilen, mutten saa sitä julkaistua, koska en pysty lataamaan kuvia. Ärh.

30.11. Macaronibox (sori huono "vitsi")

Tein perinteistä makrulaatikkoo, joka tarjoiltiin Heinz-ketsupin kanssa. (If anyone should wonder, mun mielestä Kerry on ihan ok jäbä. Tai ainakin parempi ku Bush.)

Tältä se näytti



ja näin hyvin se maistui. (No ookoo, on sitä vielä jäljellä, mun iltaruuaksi. Aion katsoa sen Teemalta tulevan dokumentin Leninistä ja leninismistä.)




Tässä on kuva meidän kaikista Tabascoista.



Olin eilen illalla ainejärjestömme neljännen vuoden opiskelijoiden sitseillä. Itse olen kyllä opiskellut hieman kauemmin. Mut kutsuttiin "koska mun olis pitäny olla tuutori" sinä vuonna. Ruuat oli maistuvia ja viinaakin oli tarpeeksi, tai ainakin tänään oli sen verran krapulaa, etten päässyt kotoa mihinkään.

PS. Vihdoin, vihdoin sain tämän julkaistua. Eipä tämä ollutkaan kun vasta kolmas yritys...

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Kirottu Blogger!

Yritin maanantai-iltana, vai oliko se tiistai, kirjautua Bloggeriin noin tunnin ajan, mutta se ei tykänny musta. Nyt vihdoin pääsin sisälle, mutta toiminnot ovat edelleen vähintäänkin hämmentäviä, esim. molemmat lataamani kuvat ilmestyivät kenttään kahteen kertaan. Hmm...

No joo, tässä maanantain ruuat:

Lounaaksi soijabologneseä




Illalliseksi hemapa-riisiä ja kaupan kevätkääryleitä. Lisukkeet näkyvät taustalla.




Oon kyllä tehnyt tällä viikolla jotain muutakin ruokaa, mutta aika vähän. Tiistaina söin tädin luona ja eilen ravintola Mount Everestissä. Kyseessä on nepalilainen ravintola, jonka ruuat ovat todella maittavia, eivätkäaivan törkeän kalliita, joskaan eivät myöskään ihan halpoja (annokset maksavat keskimäärin vähän yli 10 euroa). Mutta tämä olikin vanhempieni sponsoroima juhlatilaisuus. Mount Everestistä on myös enemmän maidottomia annoksia, kuin esim, Himalayassa.

Joo, nyt pitää mennä. Ehkä bloggaan innokkaammin ens viikolla...

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

La 24.11. Ei vokkia!

Lauantaina tein ruuaksi tuorepastaa tomaattikastikkeella. Pasta oli Pirkan luomupinaattiraviolia (no nyt en oo kyllä ihan varma oliko se sittenkin tortellini, enkä viitti mennä roskista kaivelemaan) ja aivan törkeen hintavaa. Mutta se oli sillä hetkellä ainoa saatavilla olva täytety pasta, jossa on tomaattia, joten otin sen. Tosi hyvää, nam nam. Tosin kananmuna maistuu läpi kun sitä ei ole pitkään aikaan syönyt.

Tomaattikastike oli kotitekoista, musta useimmat kaupan valmiit tomaattikastikkeet maistuu aivan vehkeelle. Muistan kun ensimmäisen kerran ostin semmoista, meinas jäädä syömättä kun olin tottunu omaan laatuuni. Ei vaan, kyllä ne jotkut on ihan hyviä.

Annan nyt kerrankin tarkan reseptin, koska oon huomannut, että moni ei oikeasti osaa tehdä itse tomaattikastiketta. Tai ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sitä voisi tehdä itse ja se lisäksi maistuisi paremmalta. Joten:

Pilko valkosipuli pieneksi ja kuullota sitä hetki pannulla kuivatun basilikan (n. 1 1/2 tl) ja oreganon (n. 1/2 - 1 tl) kanssa. Basilikaa aina enemmän kuin oreganoa, sillä oregano voi kitkeröittää. Kaada kattilaan tomaattimurska. Lisää valko- tai mustapippuria, 1/2 - 1 kasvisliemikuutiota tai suolaa. Anna kiehua jonkin aikaa ja tarkista suola. Jos maku on liian kitkerä, kastikkeeseen voi lisätä hieman sokeria. Aloita lisäämällä noin teelusikallinen. Anna hautua ja tarkasta maku. Jos haluat tasaista kastiketta, käytä sauvasekoitinta. (Maustemäärät ovat sopivia isommalle 500 g:n tomaattimurskapurkille.)

Samanlaisen kastikkeen teen myös pizzan päälle ja soijabolognesen pohjaksi.


perjantai 23. marraskuuta 2007

Pe 23.11. Taas wokkia

Tein taas vokkia. Mitkähän saatanan aasiaviikot mulla on meneillään?

Tässä nyt kuitenkin oli vokkivihanneksia, ananasta, kidneypapuja ja soijarouhetta. Liemenä oli kookosmaitoa, joka oli maustettu chilitahnalla. punaisella currytahnalla ja soijakastikkeella. Sipuliakin olisin laittanut mutta ainokainen oli päässyt homehtumaan. Ai niin ja niitä porkkananuudeleitakin oli taas.





Kävin muutes Wrong noodle barissa syömässä aika samantyyppisen red curry -annoksen, ja täytyy sanoa, että niillä oli taso laskenu sitten sen, kun sijaitsivat Kaisaniemen metroasemalla. Se on kai aika hiljattain avattu tuohon yliopistonkadulle; en muista, oliko niillä tässä väliaikana jossain paikka auki. Oli kai. Kasvikset oli mun makuun liian kovia ja sipulia oli liikaa. Ja palvelu...kysyin, miltä teriaki-kastike maistuu (en oo varma oonko syönyt sitä, useinhan teriakia tarjoillaan kanan kanssa), johon kassatyttö vastasi sen maistuvan teriakilta. Ai vitun jaa. Ai että teriakilta. Sehän sanookin paljon.

Niin että mikä tää pointti oli? Mun tekemä red curry oli parempaa.

Nyt menen katsomaan Lostin kolmatta tuotantokautta dvd:ltä, joka on joululahja pikkuveljelleni. Pitäähän mun tarkistaa, toimiiko se. Päätin, että Lostin seuraaminen telkusta on ajanhukkaa, voin katsoa koko kauden dvd:ltä, kun kuitenkin ostan sen velipojalle.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Ke 21.11. Soppaa ja glögii

Tänään valmistin itämaisvaikutteisen paasiihenjotain-keiton. Mun keitot on aika usein sellaisia. Tällä kertaa panin siihen
- soijasuikaleita
- kookosmaitoa
- kaurakermaa
- perunaa
- sipulia
- hernemaissipaprikaa + melkein huonoksi menneen paprikanjämän,
mausteeksi
- inkivääriä
- kurkumaa
- punaista curry tahnaa
- cayennepippuria
- mustapippuria
- soijakstiketta.

Tulos on jotakuinkin tällainen:



Tein myös glögiä torjumaan valvotun yön aiheuttamaa nuutumista. (Kani sairastui eilen illalla ja se piti viedä pieneläinklinikalle, jossa vierähtikin iloisesti kolmisen tuntia. Olimme kotona noin puoli kahdelta.) Tämä on nyt sitä glögiä, jonka reseptin kerroin edellä:

tiistai 20. marraskuuta 2007

Ti 20.11. Normiwokki

Tein tänään normiwokkia, joka sisältää wokkiwihanneksia, ananasta, papuja ja sipulia. Em. rehut paistetaan pannulla ja maustetaan soijakastikkeella ja makealla chilikastikkeella. Lisukkeeksi nameja Pirkan porkkananuudeleja, jotka ovat erittäin halpoja ja hyviä, eivätkä keity ihan lötköksi. Eikä niissä muuten ole munaa. Päälle lisää soijakastiketta ja chilikastiketta ja syömään.

Su 18.11. Muusia ja muuta

Sunnuntaina yritin tehdä ruokaa ja katsoa samalla telkkaria, mikä oli aika haastavaa, sillä telkkari ja hella sijaitsevat eri huoneessa. No, ei voinut mitään, töllöstä tuli Saatana saapuu Moskovaan, mutta toisaalta oli nälkä.

Ruokana oli muussia, tomaattisipulisalaattia ja soijaburgereita. Muussi oli pahaa kiitos pahojen Eldorado-perunoiden. (Tai toivottasti siksi, toinen vaihtoehto on se, että mun muussintekotaito on kadonnut.)



Koska itse ruuassa ei ole mitään jännää, voin paljastaa salaisen glögireseptini, jonka olen kehittänyt tänä syksynä. Siihen tulee
- omenamehua
- siideriä
- tuoretta inkivääriä
- pari kanelitankoa
- kokonaisia neilikoita
- kardemummaa
+ lisäksi sokeria ja/tai hunajaa maun mukaan, mikäli siideri on kuivaa.

Glögiä kannattaa keittää vain niin paljon, että neste kiehahtaa, mutta ei ehdi kiehua, muuten viina karkaa. Sitten se kannattaa jättää hautumaan n. 30 minuutiksi ja lämmittää uudelleen. Ihan v****n hyvää. Olen saanut kehuja. (Sori a) alatyyli b) kuvan puute.)

lauantai 17. marraskuuta 2007

17.11. Taas currylinssejä

Valmistin peeässästä ostamani currylinssit tänään pikaruuaksi. Lisäsin perunaa ja sipulia sekä itsetekemääni currytahnaa (yleensä käytän kaupan tahnaa, vaan nyt päse oli päässyt loppumaan. Sekoitin oliiviöljyyn currynuudeleiden maustepussin [kyllä!], kurkumaa, garam masalaa ja cayennepippuria). Valmiiseen sössöön oli pakko lisätä vähän kaurakermaa, koska se oli aika tulista. Lisukkeeksi oli jälleen banaania ja basmatiriisiä.

Olen miettinyt, mahtaakohan banaani curryn lisukkeena olla enemmän afrikkalainen kuin intialainen juttu. Kasvaako banaani edes Intiassa? Opin tämän tavan Etelä-Afrikassa.

torstai 15. marraskuuta 2007

To 15. 11. Ruuaksi mössöä

Tänään valmistin hyvää mössöä, jossa oli vihreää paprikaa, sipulia, kidenypapuja, soijarouhetta, hernemaissipaprikaa ja tomaattimurskaa. Mausteena tacomaustetta ja valkosipulia. Mössö tarjoiltiin basmatiriisin kera. Nyt maha pömpöttää.



Ps. Tänään löysin reppuni pikkutaskusta mp3-soittimen, johon oli kiinnitetty pieni lappua, jossa luki "Paa luurit päähän ja paina tosta". Poikaystäväni oli ostanut minulle mp3-soittimen, ladannut siihen musiikkia ja piilottanut sen reppuun. Oli kyllä hilpeä olo koko päivän. Aika söpöö-

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kaupassakäyntiä



Eilen kävin taas Punnitsemassa ja säästämässä. Sieltä tarttui mukaan kaksi pussia basilikaa ja kanelitankoja (yhteishintaan 2,50), kaksi tölkkiä maailman parasta inkivääriolutta sekä taas niitä currylinssejä. Kaikkia voin suositella lämpimästi.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Ti 13.11. Makrulaatikkoo

Tänään tein ruuaksi makaroonilaatikkoa LUOMUMAKARONEISTA. Minun laatikkoni valmistuu näin:

Täyte
- soijarouhetta
- sipulia
- vähän tomaattipyrettä
- maissia
+ basilikaa, savupaprikaa, kasvisliemikuutiota ja suolaa

"Munamaidossa" oli soijamaitoa, munankorviketta (ainakin Punnitsesta ja säästästä saa), raastettua parmesania, suolaa ja valkopippuria. Päälle juustoraastetta.



Yritin laittaa tähän loppuun kuvan Punnitse ja säästä -hankinnoista, mutta perkele vie se kuva ei halunnut latautua tähän ollenkaan. Toiseen kertaan jää.

Ma 12.11. Mä tein niistä muussia

Maanantaina valmistin maittavaa, rasvaista ja suolaista perunamuusia. Sen lisukkeina oli uunissa haudutettua hapankaalia ja höyrytettyä parsakaalia. Hyvää oli, mutta taas huomasi, miten tärkeää on vetää proteiineja: nukkumaan mennessäoli jo nälkä. Ehkä olisi pitänyt heittää vähän papuja mukaan.



Tässä tulee niksi: porkkanaraaste on eri hyvää balsamicolla ja oliiviöljyllä maustettuna, pestosilmän kera. Ei uskois. Opin tän kaveriltani.

lauantai 10. marraskuuta 2007

La 10.11. Kisastudio

Tänään tuli telkkarista Ewan McGregorin sarja Long way round uusintana kokonaisuudessaan. Perustimme sohvalle kisastudion, jossa tarjoiltiin suolakeksejä ja pippurijuustoa sekä wasabi-kikherneitä. Lounaaksi, tai päivälliseksi, valmistin pikaisesti vegeburgerit. (Siis tietysti sillä vähemmän kiinnostavalla osuudella, kun pojat olivat jo päässeet Ameriikkaan.) Ohjelman aikana suunniteltiin myös kiivaasti, millainen pyörä mulle hankitaan...

Joo, siis burger. (Idean olen saanut Vaasankadun Vegemestasta, jossa kannattaa sivumennen sanoen ehdottomasti vierailla maukkaiden purilaiden sekä kirpeän inkiväärioluen takia.) Se sisältää:

- Hälsans kökin soijaburgerin (sisältää kananmunaa)
- ruispalan molemmat puolikkaat
- kotitekoista kurkkusalaattia (ei edelleenkään meidän koti)
- juustoa
- tuoretta kurkkua
- paistettua sipuli
- dijon-sinappia
- savutabascoa

perjantai 9. marraskuuta 2007

9.11. Lättyjä!!!

Tässä on nyt parina viime päivänä käynyt niin, että ruokinta on meidän perheessämme tapahtunut joko ulkona, pasta-pestolla ja nuudeleilla. Nuthin to blog home about. Se pasta-pesto oli ainoa juttu, josta olis voinut ottaa kuvat, mutta kun pasta-pestolla on tapana näyttää lähinnä oksennukselta...ai niin, ja mulla oli kiire.

Mutta tänään sentään tein lättyjä. Ja tässä vinkki kaikille teille, jotka miettivät, miten saada hyviä, koossapysyviä ja tarttumattomia lättyjä vegaanisesti. Salaisuus on MAUSTAMATON SOIJAJUGURTTI. Tämänpäiseen taikinaan laitoin tuon ihmeaineen lisäksi myös kauramaitoa, kun sitä sattui olemaan runsaasti. Yleensä käytän vettä. Ai niin, ja suolaa ja jauhoja.

Ekassa kuvassa lätyt au naturel, tokassa kotitekoisen (ei meidän koti) kuningatarhillon kera.



tiistai 6. marraskuuta 2007

Keskiviikko 6.11. Mm. riisiä

Eilen sorruin tekemään ruuaksi juuri hankkimani hätävaran, eli currylinssit. Puolustuksekseni voin sanoa, että oli kauhea nälkä ja teki hirveästi mieli.

Linssien lisäksi ruuassa oli perunaa. Sipuliakin olisin laittanut, mutta oli mokoma päässyt loppumaan. Lisäsin mausteeksi vähän currytahnaa, valkosipulia, garam masalaa ja cayennepippuria. Lisukkeeksi keitin basmatiriisä ja annoksen päälle pilkoin banaania.



Illalla saunan jälkeen paistoin nälkääni riisiä ja herne-maissi-paprikaa. Soijakastikkeen kanssa syötynä mahtava herkku.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Tänään ostin

Kävin tänään Punnitsessa & säästässä, tuossa vegaaniherkkujen Eldoradossa. Tosin en kyllä ymmärrä, mitä se "säästä" siinä nimessä tarkoittaa, siellähän on aika kallista. TOSIN esimerkiksi mausteet ovat halpoja, mutta viimeisen parin kuukauden aikana valikoima on ollut olematon. Prkl. Lupasivat huomiseksi purkaa lastia, ehkäpä saan jo tällä viikolla kunnon pussin basilikaa, ei mitää semmoista Meiran, tai mitä niitä nyt kaikkia on, josta riittää ehkä kahdeksi kerraksi, mutta maksavat kuitenkin enemmän.

No mutta siis, tämän päivän hankinnat:



Curry-linssejä (näistä saa maukkaan pika-aterian nälkään, joka ei voi odottaa) ja Chipotle-Tabascoa. Tuo kyseinen tapasko on siis savustetusta chilistä valmisteuttua eikä sitä saa normaalisti Suomesta. Pullokin on tavallista markettiannostelijaa isompi. Olihan se kallis (5,90), mutta parempi/pahempi puoliskoni on suuri tapaskon ystävä, joten joka sentti oli sen arvoista. Aion ihan kohta mennä maistamaan sitä eilisen keiton kanssa.

(Muu roina on kuvausrekvisiittaa, eiku siis meidän keittiön hylly.)

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Papusöy

Mikä pitää kasvissyöjän tiellä ja parisuhteen pystyssä? No pavut, nuo luonnon omat pierupelletit tietenkin. Niitä jokainen pikku kasvissyöjä syö paljon. Jos ei halua roudata kaupasta kodin kautta kierrätykseen kaikenlaista purkkia ja tölkkiä ja toisaalta tahtoo säästää rahaa, on paras vaihtoehto ostaa ählämikaupasta (anteex, en oo rasisti, mutta miksi niitä voi poliittisesti korrektisti nimittää?) kuivattuja papuja. Perjantaina ostin kilon säkin (2 EUROO!!) kidney-papuja, jotka lekottelevat jo onnekkisesti pakastimessa valmiina käyttöön. Yhteisen historiamme takana on siis pitkä liotus ja noin 45 minuutin kiehutus.

Behold:



Ja samat veitikat pussitettuna:



(Pyydän anteeksi kuvan tärähtäneisyyttä.)

Tuntuu muka aina niin vaivalloiselta aloittaa papusöy, vaikka helppoahan se on ku mikä.

Sunnuntai 4.11. Keittoa keittoilun aiheuttamien oireiden karkoittamiseksi



Keitto, jossa

-Perunaa
-Porkkanaa
-Lanttua
-Soijarouhetta, jonka paistoin pannulla sipulin kanssa. Mausteeksi laitoin savustettua paprikaa, valkosipulia ja tomaattipyreetä.
+mausteena pari kasvisliemikuutiota ja mustapippuria.

Na nam!!

Lauantai 3.11. Palapelii



Lauantaina oli falafelia lisukkeineen.

-Tomaattikastiketta (mausteina mm. oreganoa, cayenne-pippuria, savustettua paprikaa ja mustapippuria)
-Kuskusia
-Eines-falafelia (Findus)
-Tomaatti-sipulisalaattia

Perjantai 2.11. Ich habe Sauerkraut in meine Lederhosen



Perjantaina nälkä tyydyttyi ruualla, josta ainakin mulle tulee jostain syystä mieleen Saksa, tuo ihana maa.

Menyy:

-Perunamuussia (teen kauramaitoon)
-Uunissa haudutettu, suolalla, pippurilla, hunajalla ja margariinilla maustettua hapankaalia
-Soijaburger (Hälsans kök -merkkiä) dijon-sinapin kera
-Tomaatti-sipulisalaattia (tomaattia, sipulia, oliiviöljyä, viinietikkaa, pippuria)
-Etikkapunajuuria

Kerron reseptit tarkemminkin, jos jotakuta kiinnostaa!

Tää on mun ruokablogi

Hei oon Anna ja tää on mun ruokablogi.

Olen kasvissyöjä, samoin poikaystäväni. Laitan melkein vegaanista ruokaa: ainoat säännöllisesti jääkaapista löytyvät eläinperäiset tuotteet ovat Oivariini ja juusto. Joskus tulee kyllä ostettua jotain muutakin ei-vegaanista, kuten suklaata tai esimerkiksi joitain kasviseineksiä, joissa on kananmunaa.

Mulla on nyt krapula, en keksi muuta sanottavaa. Kuvat on kivempia.