keskiviikko 17. syyskuuta 2008

17.9. Glögiä, 18.9. Vuokaa ja muuta

Keskiviikon ohjelma:
- Muovailua (Muovailimme muovailuvahasta julkkiksia: Kalevi Sorsan, Johanna Tukiaisen, Matti Vanhasen, Jorma Uotisen, Tarja Halosen ja Samul L. Jacksonin Pulp Fictionin Julesina. Toisen piti arvata, mitä toinen oli muovaillut. Kaikki meni ekalla kerralla oikein!)
- Pyörälenkki Vuosaareen voimistuvassa tihkusateessa
- GLÖGIÄ! (Tämä glögi oli siideristä tehtyä vaaleaa glögiä, olen esitellyt sitä blogissani aikaisemminkin.)








Tässä tämän päivän ruuat:





Sienisalaattia ja uunissa haudutettua hapankaalia. Sienisalaatti oli muuten samanlaista, kuin pari postausta sitten, mutta tällä kertaa siinä oli myös suolakurkkua. Hapankaalissa on mausteena siirappia, suolaa, pippuria ja margariinia.




Pääruoka oli tofu-pastavuokaa. Siihen tuli tofua, keitettyä pastaa, tomaattimurskaa, kaurakerman jämät, juustoraastetta ja sipulia. Mausteina basilikaa, oreganoa, valkosipulia, yrttisekoitusta, mustapippuria ja suolaa. Ainekset vuokaan, juustoa päälle ja uuniin.

Pahoittelen tämän päivän kuvien laatua, kamerasta loppui patterit ja jouduin ottamaan kuvat mäkillä.

Ei muuta, jatkan leffan kattomista.

Ei kommentteja: